Iho

YLEISTÄ IHOSTA

Iho on ihmisen suurin elin. Se käsittää 15-20 % ruumiinpainosta, jos myös ihonalaiskudos lasketaan mukaan. Ihon pinta-ala ihmisellä on noin 1,2-2,3 m2.

• Iholla on monta tehtävää:
• 
  
• Iho toimii kemiallisena ja fysikaalisena suojana.
• Iho estää vieraiden aineiden ja mikro-organismien pääsyn elimistöön. Iho suojaa elimistöä UV-valolta, liialliselta kuumuudelta ja kylmyydeltä. Iho estää nesteen haihtumista elimistöstä.
• Iho toimii tuntoaistimena. Ihossa on reseptoreita kosketukselle, paineelle, kivulle ja lämmölle.
• Iho osallistuu elimistön lämmänsäätelyyn. Karvat ja ihossa oleva rasva estävät lämmönhukkaa. Hikoilu ja verrenkierron vilkastuminen ihossa lisää lämmönpoistumista elimistöstä.
• Ihossa tapahtuu aineenvaihduntaa. Iho toimii rasvavarastona. Ihossa tuotetaan auringonvalon vaikutuksesta D-vitamiinia.
• Ihossa olevien tali- ja hikirauhasten kautta poistetaan kuona-aineita.

IHOTYYPIT

Iho voidaan jakaa kahteen tyyppiin: ohueen ja paksuun ihoon. Paksua ihoa on kämmenissä ja jalkapohjissa. Muita ruumiinosia peittää ohut iho. Termit ohut ja paksu iho ovat kuitenkin hieman harhaanjohtavia, sillä niillä viitataan lähinnä orvaskeden paksuuteen. Anatomisesti paksuin iho on yläselässä, jossa verinahka on erittäin paksu, mutta orvaskesi ohut, kuten muuallakin ohuessa ihossa. Kämmenissä ja jalkapohjissa orvaskesi on paksumpi kuin muualla.




Ihon rakenne:
Orvaskesi:
Orvaskesi on ihoin uloin kerros, jonka paksuus on 0,05-0,20 mm. Se koostuu pääosin keratinosyyteistä eli sarveissoluista, jotka uusiutuvat pohjalla olevan tyvikerroksen soluista. Tyvikerroksen solut ovat basaaliselta sivultaan kiinni tyvikalvossa. Tyvikerroksen päällä lepää okasolukerros, jonka keratinosyyttien väliset desmosomiliitokset näkyvät mikroskopialeikkeissä korostuneina "okina", joista kerros on saanut nimensä.

Okasolukerroksen yläpuolisen jyväiskerroksen keratinosyyteissä on keratohyaliinijyväsiä, joiden sisältö vapautuessaan edesauttaa solujen sarveistumista. Orvaskeden ylin kerros, marraskesi eli sarveiskerros sisältää sarveistuneita keratinosyyttejä, joiden soluliman keratiini on täyttänyt lähes täydellisesti. Sarveistumisen aikana solu käy läpi ohjelmoidun solukuoleman, apoptoosin, joten marraskeden solukko on kuollutta. Pinnalle päätyessään kuolleet solut hilseilevät pois. Marraskesi on paksuimmillaan kulutusta vaativissa ihon osissa, kuten jalkapohjissa ja kämmenissä, jossa se voi hankautumisen seurauksena känsittyä, paksuuntua entisestään.

Orvaskeden alueella on keratinosyyttien lisäksi muitakin soluja. Melanosyytit eli tummasolut tuottavat melaniinia, tyrosiinista muokattavaa väriainetta, joka UV-säteilyä absorboimalla suojaa orvaskeden soluja vaurioitumiselta ja ehkäisee näin ihosyövän syntymistä. Melaniini kulkeutuu tyvikerroksessa olevien melanosyyttien muodostamien solun haaraumien, dendriittien, kautta ympäristön keratinosyyteille. Melaniini muuttaa ihon väriä tummemmaksi.

Albinismissa joko melanosyytit eivät kykene muodostamaan melaniinia, tai melaniini ei kulkeudu keratinosyyteille normaalisti, jolloin iho jää kalpean vaaleaksi. Melaniini vähentää ihon D-vitamiinin tuotantoa, sillä D-vitamiinin syntetisoituminen vaatii ultraviolettisäteilyn energiaa.

Tyvikerroksen osana ovat myös Merkelin solut, jotka toimivat yhdessä niihin kiinnittyvien hermosolujen kanssa eräänä tuntoaistin reseptorien ryhmänä.

Okasolukerroksessa on Langerhansin soluja, elimistön monosyytti-makrofagijärjestelmään kuuluvia immuunipuolustuksen soluja, joiden päätehtävänä on kuljettaa antigeenejä imusolujen tunnistettaviksi.

Toisinaan jyväiskerroksen ja marraskeden välissä on valomikroskoopin avulla erotettavissa kirkassolukerros (stratum lucidum), joka joskus luetaan marraskeden osaksi.

Verinahka:
Orvaskeden alla sijaitsee verinahka, sidekudoksesta muodostunut, verisuonia ja hermoja sisältävä kerros. Verinahan suonet huoltavat verisuonetonta orvaskettä kuljettaen ravintoaineita soluille ja kuona-aineita orvaskeden soluilta pois. Verinahasta työntyy nystyjä orvasketeen, joiden tarkoitus on osaltaan lisätä aineenvaihduntapinta-alaa kerrosten välillä. Nystyt ovat lukuisampia alueilla, joissa ihoon kohdistuva rasitus on suurempaa, sillä ne kasvattavat tyvikalvon pinta-alaa, jolloin tyvikalvolle mahtuu enemmän jakautumiskykyisiä keratinosyyttejä.

Ihonalaiskerros:
Toisinaan ihoon luetaan mukaan verinahan alla oleva ihonalaiskerros, joka koostuu lähinnä rasvasoluista ja löyhästä sidekudoksesta.