Happamoituminen

Kappaleen aihe on happamoituminen. Siinä käsitellään esimerkiksi mikä aiheuttaa happamoitumista, miten se vaikuttaa ja miten sitä voitaisiin estää.

Kappaleen tärkein asia on kuinka happamoituminen vaikuttaa metsiin ja sisävesiin.
Suomen metsinen maaperän puskurointikyky on huono ja siksi metsät ovat herkkiä happamoitumaan. Myös maaperän ohut humuskerros edistää happamoitumista.
 
Happamoituminen etenee metsissä kumminkin aika hitaasti ja siksi sen vaikutuksia on aluksi vaikea havaita. Hapan laskeuma vaikuttaa puhin epäsuorasti maaperästä ja suoraan vahingoittamalla lehtiä tai neulasia. Hapan laskeuma voi altistaa puun vieraille aineille, tuholaisille ja kuivumiselle vahingoittamalla neulasten pintakerrosta. Jos neulasten vahanukka vaurioituu silloin haihtuminen lisääntyy ja myrkylliset aineet pääsevät helpommin neulasten sisäosiin. Viherhiukkasten tuhoutuessa neulasten ikä lyhenee ja seurauksena voi olla harsuuntumista. Happamoituminen vahingoittaa myös maaperän sienirihmastoa ja se heikentää puiden veden ja ravinteiden saantia.

Happamoituminen tarkoittaa elinympäristön kuten järven tai metsämaan vähentynyttä kykyä neutraloida happoja, minkä seurauksena pH alenee eli vesi tulee happamaksi. Happamoituminen on luonnollinen prosessi kasvien vaihtaessa maan ravinnekationeja vety­ioneihin sekä ilman hiilidioksidin liuetessa maaveteen hiili­hapoksi. Happamoitumista aiheuttaa myös happamoittavien yhdisteiden laskeuma, jota tulee luonnon lähteiden lisäksi merkittäviä määriä ihmistoiminnan seurauksena. Happamoitumisesta on monin paikoin muodostunut vakava ympäristöongelma, koska maan alentunut pH-tila heikentää anionisten ravinteiden saatavuutta kasveille ja lisää monille eliöille myrkyllisten alumiini- ja raskasmetallikationien liukoisuutta.

Happamoittavia yhdisteitä ovat esimerkiksi typen oksidit, rikkidioksidi ja kasvien erittämät orgaaniset hapot. Mainittuja oksideja vapautuu energian­tuotannon, teollisuuden ja liikenteen polttoaineista sekä tulivuorten purkauksista. Maaperän typpimäärää lisää myös lannoitteiden käyttö maanviljelyssä. Ammoniakkia tulee pääasiassa maanviljelyn lannoitteista ja varsinkin huonosti säilötystä karjanlannasta. Ilmavirtaukset saattavat viedä päästöistä johtuvat happamat tai happamoittavat yhdisteet jopa tuhansien kilometrien päähän, jolloin saasteen tuottaja ei ole välitön kärsijä.

Typpiyhdisteiden käyttö aiheuttaa happamoitumisen lisäksi myös vesistöjen rehevöitymistä. Rehevöitymisestä seuraa mm. vesistöjen samenemista, vesikasvien ja leväkukintojen määrän lisääntymistä, talvista happikatoa sekä muutoksia ja uhkia ekosysteemiin.

Myös suomen sisävedet ovat herkkiä happamoitumaan. Monet suomen järvet ovat kuitenkin jo valmiiksi happamia, koska humus suojaa vesistöjä happamoitumiselta. Siksi paljon humusta sisältävät järvet kestävät happamoittavaa laskeumaa kirkasvetisiä järviä paremmin. Herkkiä happamoitumaan ovatki kirkasvetiset, karut ja pienet vesistöjen latvajärvet. Happamoitumisen vaikuttaa myös valuma-alueen laajuus ja pinnanmuodot. Happamoitumisen vaikutukset alkavat näkyä vesiekosysteemissä, kun pH laskee alle kuuden. Silloin kasvi- ja eläinplanktonin määrä vähenee ja pohjaeläinten määrä laskee. Happamoituminen vahingoittaa kotiloita, simpukoita ja rapuja sekä kalojen mätiä ja poikasia.

kappaleen käsitteitä:
biondikaattori = Biondikaattori on esimerkiksi eliölaji, joka ilmaisee ympäristön tilaa mahdollisimman yksiselitteisesti.

Tehtäväksi valitsimme 1 tehtävän:
a) Miksi järvien vesi on Suomessa happaminta keväällä?                                                              
Koska talvella happamat laskeumat kertyät lumeen ja lumen sulaessa järveen valuu happamia pintavesiä ja silloin järvet happamoituvat vain entisestään.
b) Miksi keväinen vesien happamuuson ongelma monille kalalajeille?                                      
Koska monet kalat kutevat juuri keväällä ja happamoituminen vaurioittaa erityisesti juuri kalojen mätiä ja poikasia.